Voittavat tavat mietelause

Niin monesti haluamme ja toivomme muutosta johonkin asiaan, mutta emme uskalla tai ole valmiita muuttumaan tai tekemään asioita sen eteen. Lähipiiri, kuten perhe ja ystävät saattavat vastustaa rohkeuttasi kokeilla jotain uutta, sillä heitäkin jännittää. Tai pahimmillaan joku voi olla kateellinen saavutuksistasi.

Muutokseen liittyy aina epävarmuutta ja epätietoutta, ja on luonnolista, että reagoimme siihen vältellen. Mutta mitä me oikeastaan pelkäämme? Mitä pahimmillaan voisi käydä?

Lopulta mikään ei ole arvokkaampaa kuin aika. Ja kello käy kokoajan. Mitä siis odotat? Parempia aikoja? Sitä, että olisi taloudellisesti varmempi hetki lähteä kokeilemaan jotain uutta? Aina on kiire, hässäkkää, stressiä, töitä ja ahdistusta. Se on elämää. 

Mitä jos aloittaisit tänään?